En olisi voinut olla iloisempi, kun Hangon kaupungin matkailutoimistosta otettiin yhteyttä ja pyydettiin toteuttamaan aikaa kestävä luontoteemainen matkailuesite Hangon kaupungille. Hanko on minulle tärkeä ja rakas kaupunki, sillä isälläni oli tapana viedä minut visiitille Hankoon jo lapsena vähintään kerran vuodessa. Viimeisten 25 vuoden aikana olemme käyneet siellä oman perheen voimin mökkisaarelta joka kesä. Muina vuodenaikoina on kuljettu kotoa autolla. Lisäksi monilla ystävilläni on tai on ollut siellä loma-asunto.

Esitteen nimeksi tuli ”Hanko antaa luonnonvoimaa”. Käsiteltyihin aihepiireihin kuuluivat niin kallioiden ja dyynien kasvimaailma, luonnon maut, vesilautailu, lintuharrastus kuin eläintieteellinen asemakin. Ilse Klockars Hangon matkailutoimistosta kantoi vastuun tekstien kokoamisesta ja minä kuvituksesta, ulkoasusta ja taitosta. Osa kuvista valikoitiin Hangon kaupungin arkistoista, muutama sopiva meriluontokuva löytyi omasta kuva-arkistostani, mutta myös laaja valokuvaajaverkostonikin osoittautui hyödylliseksi.

Sujuvan yhteistyön tuloksena syntyi kaunis, monipuolinen ja tutustumaan innostava esite, joka on kestänyt aikaa todella hyvin. 2013 valmistunut lehtinen oli yhä käytössä vielä kesällä 2020!